SIBELIUKSEN HÄÄMATKAN MAISEMISSA

 

”Koskaan en ole kokenut olevani niin suomalainen kuin Wienissä, Italiassa ja Pariisissa.

Koskaan en ole kokenut olevani niin pariisilainen kuin Pielisjärvellä.”

Jean Sibelius

 

 

Koli
Koli

press to zoom
Kulttuuriretki 23.6.2015
Kulttuuriretki 23.6.2015

press to zoom
Kulttuuriretki 23.6.2015
Kulttuuriretki 23.6.2015

press to zoom
Koli
Koli

press to zoom
1/9

Sibeliuksen häämatkan maisemissa – kulttuuriretki vie Lieksaan, jonne Aino ja Jean Sibelius tekivät häämatkansa kesällä 1892. Matkan tarkoituksena Sibeliuksella oli myös hakea innoitusta Kalevalasta ja Karjalasta, samaa reittiä Lieksan kautta Vienan Karjalaan kulki myös Elias Lönnrot aikoinaan.

Lieksassa on mahdollisuus kokea suurikokoisilla koskiveneillä tehtävä veneretki satamasta Monolaan. Samaa reittiä matkasivat Sibeliuksetkin saapuessaan viettämään kuherruskuukauttaan Pielisen rannalle. Päivä huipentuu illalliskonserttiin Break Sokos Hotel Kolin ravintolassa, josta avautuvat upeat näköalat yli Pielisen. Jean Sibelius kirjoitti päiväkirjaansa Kolin vierailun jälkeen vuonna 1909: “Kolilla. Yksi elämäni suurimmista kokemuksista. - -”.

Retken aikana sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian kertovat taustoja ja mukaansa tempaavia tarinoita Sibeliusten häämatkasta Pieliselle. Retkipäivän aikana taiteilijat esittävät konserteissaan kappaleita, joita Sibelius sävelsi häämatkansa aikana ja sen jälkeen.

 

Sibeliusten Lieksaan suuntautuneesta häämatkasta kuvattiin kesällä 2014 Opetusministeriön tuella musiikkivideo, jolla kuullaan Sibeliuksen Impromptu op. 5/5. Tämän kappaleen Sibelius sävelsi häämatkansa jälkeen. Musiikkivideo kuvattiin häämatkan tapahtumiin liittyvillä paikoilla, mm. Monolan aitalla, jossa Sibeliukset viettivät kuherruskuukauttaan. Videolla pianisti Nazig Azezian soittaa veneessä pianoa: samanlainen taffelipiano kulki myös Sibeliusten mukana veneessä Lieksan satamasta Monolaan. Katso video täältä: www.youtube.com/cellistjussimakkonen

 

MTV 3 uutisoi kulttuuriretkistä iltauutisissaan 28.5.2015:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pohjolan Matka järjestää vuosittain kaikille avoimen retken: www.pohjolanmatka.fi

(sis. retkiohjelman ja opastukset, konsertit, lounaan, bussikuljetukset alkaen Joensuusta ja majoituksen 2hh Break Sokos Hotel Kolilla).

 

RETKIOHJELMA

 

1. päivä: Opastettu kierros ja tutustuminen naistaiteilija Eeva Ryynäsen suunnittelemaan ja veistämään Paaterin kirkkoon sekä uuniikkiin ateljeehen. Tutustumiskierroksen jälkeen kahvit. Konsertti Lieksanjoen rannassa Tallligalleriassa sekä lounas Timitran Linnassa. Veneretki ja opastettu tutustuminen Sibeliusten häämatkakohteeseen, Monolaan. Illalliskonsertti Break Sokos Hotel Kolin ravintolassa, josta avautuvat upeat näkymät Pieliselle (illallinen erillismaksusta).

 

2. päivä: Aamiainen hotellilla. Aikaa omatoimiseen Kolin maisemiin tutustumiseen, vierailuun Luontokeskus Ukossa tai rentoutumiseen Koli Relax Spa -kylpylässä (liput erillismaksusta hotellin vastaanotosta).

 

LISÄTIETOJA JA YHTEYSTIEDOT:

Jussi Makkonen,

p. 050-586 2740,

jussi@jussimakkonen.com 

VENERETKET JEAN JA AINO SIBELIUKSEN HÄÄMATKA-AITALLE MONOLAAN

Sibeliusten häämatkakohteeseen, Monolan aittaan, on tutustunut viimeisen parin vuoden aikana opastetuilla veneretkillä jo satoja matkailijoita Suomesta, Yhdysvalloista, Japanista ja Meksikosta. Opastettuja retkiä toteutetaan toukokuusta lokakuuhun. Hinta 30 €/hlö, ryhmän minimikoko on 10 henkilöä.

 

Varaa ryhmällesi unohtumaton elämys Pielisellä Sibeliuksen jalanjäljissä ja ota yhteyttä:

Lieksan Matkailuoppaat: Airi Okkonen, puh. 045 894 7557, airi.okko@gmail.com

 

Mahdollisuuksien mukaan retkeen voidaan yhdistää erillismaksusta myös Jussi Makkosen ja Nazig Azezianin Sibelius-konsertti. Lisätiedot: Jussi Makkonen, puh. 050 586 2740 tai jussi@jussimakkonen.com.